Olet luultavasti itsekin huomannut, että tietyt käsitykset klassisesta taiteesta eivät vastaa todellisuutta. Tämän havainnon voi tehdä varsin helposti katsomalla kriittisesti klassisia teoksia. Väärinkäsityksiä saattaa ylläpitää omalta osaltaan nykyajan klassinen taide, joka pyrkii palaamaan klassisen ilmaisun juurille, mutta ei kaikilta osin aina vastaa sitä miten asiat aikoinaan tehtiin.
Nykyajan klassiset ateljeet edustuvat usein rajattua aluetta klassisesta taiteesta, kohdistaen huomion erityisesti tarkan silmän ja teknisen osaamisen kehittämiseen sekä aiheen realistiseen ilmaisuun. Nämä koulut ovat tänä aikana merkittävimpiä klassisen perinteen sanansaattajia, mutta heidän välittämänsä kuva klassisesta taiteesta voi olla rajoittunut tiettyyn näkökulmaan. Esimerkiksi ranskalaisesta akateemisesta perinteestä ammentavat koulut ovat metodologialtaan ja osittain lopputuloksiltaan erilaisia kuin venäläiseen konstruktiiviseen lähestymistapaa perustuvat koulut. Molemmat lähestymistavat ovat klassisia, mutta silti erilaisia.
Jos määrittelisimme klassisen taiteen nykyaikaisen klassisen taidekoulutuksen mukaan tarkoittaisi klassinen taide lähinnä täydellisesti piirrettyjä kuvia antiikin veistoksista ja anatomisesti todentuntuisia figuuriteoksia. Tämä rajaisi ison osan historiallisesta klassisesta taiteesta klassisen taiteen käsitteen ulkopuolelle.
Kyseessä on satojen vuosien jatkumo ja kehitys, joka juontaa juurensa antiikin Kreikkaan. Lisäksi vaikka 'klassinen taide' yhdistetään yleensä eurooppalaiseen taiteeseen niin muuallakin maailmassa on pitkät taiteelliset perinteet.
Klassinen kuvataide on lopulta melko epämääräinen käsite. Sen piiriin voidaan lukea suuri määrä erilaisia vanhoja ja perinteisiä sekä nykyaikaisia kuvallisen ilmaisun tapoja.
Voimme kuitenkin yrittää selkeyttää näkemystämme klassisesta taiteesta ja se voi olla hyödyllistä. Klassisen taiteen todellisen luonteen pohtiminen voi auttaa meitä ymmärtämään taidetta laajemmin ja tarjota meille arvokkaan näkökulman myös oman taiteemme laadun arvioimiseen.
Se miten taiteessa arvioidaan teosten laatua voi perustua erilaisiin standardeihin. Osa taiteilijoista haluavat noudattaa 'klassisia standardeja' ja yhdistää itsensä vanhojen mestareiden perinteisiin. Mutta mitkä ovat 'klassiset standardit'? Seuraavien myyttien purkaminen auttaa meitä tähän kysymykseen vastaamisessa.
Myytti 1. Klassinen taide on virheetöntä
Klassiselle taiteelle on yleensä ominaista korkea laatu. Tämä on ilmeinen tosiasia, mutta tämä ei tarkoita sitä, että klassiset teokset olisivat virheettömiä. Todellisuudessa monet klassiset teokset sisältävät 'virheitä'. Erityisesti anatomisia virheitä tai muita epärealistisia piirteitä.
Vaikka klassisen ajan taiteilijat, kuten ne, jotka työskentelivät renessanssin ja barokin aikana, ovat tunnettuja taidoistaan ihmishahmojen esittämisessä, monet heidän teoksistaan sisältävät itse asiassa anatomisia epätarkkuuksia tai epärealistisia piirteitä.
Nämä anatomiset "virheet" voivat johtua useista syistä:
Tietämättömyys tai rajoitetut tiedot anatomisesta tieteestä: Vaikka monet taiteilijat opiskelivat ihmiskehoa tarkasti, heidän aikanaan saatavilla oleva anatomian tieto oli rajoittunutta verrattuna nykyaikaan.
Taiteelliset vapaudet: Joissakin tapauksissa taiteilijat saattoivat tietoisesti muuttaa tai liioitella kehon osia taiteellisista syistä, kuten korostaakseen tiettyä tunnetilaa tai symbolista merkitystä.
Idealisointi: Monet klassisen ajan taiteilijat pyrkivät esittämään ihmisvartaloa idealisoidussa muodossa, mikä johti usein yli-ihmisen kaltaisiin hahmoihin, joilla oli epärealistiset mittasuhteet ja liioitellut piirteet.
Tekniset rajoitukset: Joissakin tapauksissa, erityisesti varhaisemmassa taiteessa, taiteilijoiden tekniset taidot tai ymmärrys ihmiskehon mittasuhteista ja liikkeestä olivat rajallisia, mikä saattoi johtaa epätäsmällisyyksiin.
Tahattomat virheet: Kun epätäydellinen ihminen tekee jotain, tapahtuu väistämättä myös tahattomia virheitä.
Nämä anatomiset virheet eivät vähennä klassisen taiteen arvoa tai merkitystä. Päinvastoin, ne tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman siihen, miten taiteilijat näkivät ja tulkitsevat maailmaa ympärillään, sekä heijastavat heidän aikakautensa tieteellistä ja taiteellista ymmärrystä.
Esimerkki: Ingresin figuurimaalaus
Ingresin maalaus ilmentää mestarillista maalaustekniikan hallintaa, mutta siinä on yksi huomattava anatominen virhe. Mistä figuurin oikea käsi alkaa? Mahasta. Käden kulma on vääristynyt, joko tietoisen valinnan tai tahattoman virheen seurauksena. Varsin ilmeistä teoksessa on myös ihmisfiguurin idealistinen kuvaaminen. Ei oikea ihminen tuolta näytä. Teosta voidaan silti ehdottomasti kutsua mestariteokseksi.
Virheettömyys tai todenmukaisuus eivät ole klassisen taiteen ehdoton tuntomerkki tai hyvän teoksen vaatimus.
Tätä ei pitäisi kuitenkaan tulkita niin, että nyt me harrastelijat tai nykyajan ammattilaiset voimme alkaa välinpitämättömäksi tarkkuuden suhteen. Meidän täytyy muistaa se, että monesti mestarimaalarit manipuloivat aiheitaan tietoisesti. Toisin sanottuna piirre, joka realismin näkökulmasta näyttää virheeltä, perustuukin tarkkaan silmään, ei epätarkkuuteen tai osaamattomuuteen.
Epätarkkuutta, silloin kun se perustuu osaamattomuuteen ei pitäisi puolustella taiteellisella tulkinnalla. Taiteellinen tulkinta on puolustettavaa silloin kun se perustuu osaamiseen.
Nykytaiteelle ominaista on välinpitämättömyys teknisen osaamisen suhteen kun taas klassisessa taiteessa korkeaa käsityötaitoa on pidetty aina arvossa. Toisaalta nykyaikana kehittyneen fotorealismin ja fotorealismin myötä on menty yksityiskohtaisuudessa myös toiseen ääripäähän, joka ei myöskään vastaa klassisia ihanteita. Tosin täytyy muistaa, että tarkkuus ja yksityiskohtaisuus ovat eriasioita. Joku voisi nimittäin puolustella epätarkkuutta sillä, että ei halua teoksestaan 'valokuvamaista'. 'Valokuvamaisuus' ei ensinnäkään ole realismin synonyymi ja toiseksi tarkkuuden ei tarvitse kohdistua yksityiskohtiin, vaan uskottavuuden kannalta tärkeisiin piirteisiin.
Myytti 2. Klassinen taide on aina realistista
Käsitys, että klassinen taide on aina realistista, on yksi yleisimmistä klassiseen taiteeseen liittyvistä väärinkäsityksistä. Väärinkäsitys johtuu pitkälti siitä, että aina ei pysähdytä miettimään omia havaintoja, tai klassinen taide luokitellaan väärin. Koska lopulta on varsin ilmeistä, että iso osa klassisesta taiteesta on monellakin tavalla epärealistista. Erityisesti renessanssin ja barokin aikakausien teokset, sisältävät usein paljon muutakin kuin pelkkää realistista kuvastoa. Vaikka realismin saavuttaminen ja ihmisen hahmon sekä luonnon tarkka kuvaaminen olivat tärkeitä tavoitteita, monet taiteilijat käyttivät myös muita elementtejä teostensa rikastuttamiseen.
Tässä joitakin klassisiin teoksiin liittyviä epärealistisia piirteitä:
Symboliikka: Monet klassisen ajan teokset sisältävät runsaasti symboliikkaa. Esimerkiksi uskonnolliset maalaukset käyttävät usein symbolisia elementtejä viestittämään tiettyjä hengellisiä tai moraalisia opetuksia. Nämä symbolit, kuten hedelmät, eläimet tai erilaiset esineet, voivat olla merkityksellisiä tietyssä kulttuurisessa tai uskonnollisessa kontekstissa.
Liioittelu ja dramatisointi: Erityisesti barokin aikakaudella taiteilijat, kuten Caravaggio tai Rubens, käyttivät liioittelua ja dramatisointia korostaakseen tunteiden intensiteettiä ja luomaan dynaamisempia kompositioita. He saattoivat esimerkiksi liioitella valon ja varjon kontrasteja (chiaroscuro) tai liikkeen ja asentojen dramaattisuutta.
Mannerismi: Mannerismi, joka kehittyi 1500-luvun Italiassa, korostettiin usein tyylikkyyttä, eleganssia ja keinotekoisuutta. Taiteilijat, kuten Parmigianino ja Bronzino, loivat usein epärealistisia ja venytettyjä hahmoja, jotka rikkoivat perinteisen anatomian sääntöjä. Tämä tyyli korosti usein epärealistisia värejä ja liioiteltuja muotoja.
Allegoriat ja metaforat: Klassinen taide sisältää usein alegorisia ja metaforisia elementtejä, jotka sisältävät syvempiä merkityksiä. Nämä elementit voivat olla monimutkaisia ja vaativat usein ymmärrystä historiallisesta, kulttuurisesta tai filosofisesta kontekstista niiden täydelliseksi ymmärtämiseksi.
Idealisointi: Vaikka monet klassiset teokset pyrkivät realistiseen esitykseen, ne usein myös ihanteellistivat kuvattavat kohteet. Tämä tarkoittaa, että ihmishahmoja ja maisemia saatettiin muokata ja kaunistaa, jotta ne vastaisivat ajan ihanteita kauneudesta, sopusuhtaisuudesta ja täydellisyydestä. Idealisoinnin juuret juontavat juurensa antiikin Kreikkaan, jonka ihanteiden kunnioitus heräsi uudelleen renesanssin myötä.
Nämä seikat osoittavat, että klassinen taide on monipuolista ja sisältää paljon enemmän kuin pelkän realistisen kuvauksen. Se on yhdistelmä teknistä taituruutta, syvällistä symboliikkaa ja moninaisia taiteellisia ilmaisumuotoja.
Esimerkki: Giovanni Bellinin maalaus
Tämä teos on monellakin tavalla epärealistinen. Sen hahmot eivät edusta sitä, miltä ihminen oikeasti näyttää. Selviä yhteyksiä optiseen maailman teoksessa toki on, mutta teos on selvästi mielikuvitusmaailmasta. Maalauksen objektit ja figuurit ovat myös selvästi rajattuja, mikä ei vastaa sitä, miten silmä maailman näkee. Niinpä figuurit näyttävät litteiltä ja päälle liimatuilta. Toki objektien rajojen sisällä muotoa on kuvattu melko uskottavasti, mutta teoksen perusta on vanhassa 'ääriviiva' -lähestymistavassa.
Realistinen ilmaisu kehittyi vähitellen klassisen taiteen mukana tai sen rinnalla. Klassinen taide ja realismi eivät siis ole toistensa synonyymeja. Tämä aihe ansaitsee oman artikkelinsa, joten käsittelen realismin luonnetta ja kehityshistoriaa tarkemmin toisella kertaa.
Lopuksi
Ehkä tämä artikkeli antoi sinulle uusia näkökulmia klassiseen taiteeseen ja auttoi sinua selkeyttämään omia taiteellisia tavoitteitasi ja ihanteitasi. Jos haluat olla oikea klassinen taiteilija, siihen ei selvästikään ole yhtä ainoaa oikeaa kaavaa. Kaikki riippuu siitä miten omat tavoitteeseensa täsmentää.
Toisin sanottuna mitään yksiä absoluuttisen universaaleja klassisia taiteen standardeja ei ole. Ainoastaan korkea käsityötaito ja teosten visuaalisesti vetoava sommitelma ovat tekijöitä, jotka selvästi yhdistävät kaikenlaisia hyviä klassisia tai ei-klassisia teoksia. Joten harjoittelun näkökulmasta mikä tahansa lähestymistapa, joka kouluttaa tarkkaa silmää, opettaa työkalujen hallintaa ja kehittää sommittelutaitoa sekä hyvää makua on hyvä tapa harjoitella kuvataidetta. Jos nämä piirteet on kunnossa, voi taidetta tehdä ilman osaamattomuuden kahleita ja valita tyylikseen sen mikä vastaa parhaiten omia mieltymyksiä.
Iloitaan taiteesta!
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
Comments