Kuvittele kirja, jossa jokainen lause sisältää tarkasti määritellyt ohjeet maailman monimutkaisimmalle koneelle – elävälle solulle. Tämä kirja on DNA, elämän koodi, joka on säilynyt muuttumattomana sukupolvesta toiseen. Mutta DNA ei ole vain molekyyli; se on kuin ohjelmointikieli, jonka avulla solut rakentavat, ylläpitävät ja korjaavat itseään. Sen jokainen kolmikko, niin kutsuttu kodoni, on tarkasti määritelty osa ohjeistusta, joka määrittää solun toiminnot.
Miten tämä huikea järjestelmä toimii, ja mitä se kertoo elämän alkuperästä? Voiko DNA:n algoritminen luonne avata uusia näkökulmia paitsi genetiikkaan myös syvempiin kysymyksiin maailmankaikkeudesta?
Tässä artikkelissa pureudumme siihen, kuinka DNA toimii todellisena koodina, joka ylittää pelkän analogian. Pohdimme sen algoritmista rakennetta ja viestinnällistä tarkkuutta sekä sitä, mitä tämä kaikki kertoo elämästä ja sen alkuperästä. Onko DNA:n olemassaolo todiste älykkäästä suunnittelusta, ja miksi sen algoritminen luonne herättää niin paljon keskustelua? Lähde kanssamme tutkimusmatkalle, joka yhdistää biokemian, informaatiotieteen ja elämän suuret kysymykset.
DNA on koodi – Kirjaimellisesti
Kun puhumme DNA:sta, emme puhu pelkästään molekyylistä, joka sisältää biologista informaatiota. Puhumme universaalista kielestä, jota kaikki elämänmuodot käyttävät toiminnassaan. Tämä koodi on DNA:n geneettinen koodi, ja sen ytimessä ovat 64 mahdollista kolmen nukleotidin sarjaa, joita kutsutaan kodoneiksi. Kodonit ovat kuin sanoja, jotka muodostavat täsmälliset reseptit elämän perusrakennuspalikoille: aminohapoille.
Starr ja Taggart tiivistävät asian kirjassaan Cell Biology and Genetics:
"Geneettinen koodi on 64 emäskolmikon (nukleotidikolmikon) joukko. Kodoni on mRNA:ssa oleva emäskolmikko. Erilaiset kodoniyhdistelmät määrittävät aminohappojen järjestyksen polypeptidiketjuissa, alusta loppuun."(Cell Biology and Genetics, Starr ja Taggart, Wadsworth Publishing, 1995)
Miten DNA:n koodi toimii?
DNA:n neljä emästä – adeniini (A), tymiini (T), guaniini (G) ja sytosiini (C) – järjestäytyvät kolmikkoihin, jotka muodostavat kodoneja. Jokaisella kodonilla on erityinen merkitys. Se voi ohjeistaa solua lisäämään tietyn aminohapon kasvavaan proteiiniketjuun tai pysäyttämään proteiinin valmistusprosessin. Tämä yksinkertaiselta kuulostava mekanismi mahdollistaa biologisen monimuotoisuuden. Clayton ja Dennis kuvailevat DNA:n osuutta proteiini synteesissä:
"Geneettinen koodi: Lähetti-RNA:ssa olevien nukleotidien järjestys, koodattu kolmikoihin (kodoneihin), määrää aminohappojen järjestyksen proteiinisynteesissä. Geenin DNA-järjestyksestä voidaan ennustaa mRNA-järjestys, ja geneettisen koodin avulla voidaan ennustaa aminohappojen järjestys."(50 years of DNA, Clayton ja Dennis, Nature Publishing, 2003)
Geneettinen koodi on kuitenkin enemmän kuin vain biokemiallinen ilmiö. Se on ohjelmallinen rakenne, joka noudattaa algoritmista logiikkaa. DNA ei vain sisällä tietoa – se käyttää tätä tietoa ohjelmoidusti. Tieteen näkökulmasta tämä tekee DNA:sta ainutlaatuisen: mikään muu tunnettu luonnon järjestelmä ei noudata yhtä tarkasti määriteltyjä sääntöjä.
Werner R. Loewenstein selittää koodin merkitystä suhteessa DNA:han:
"Koodi on joukko sääntöjä, jotka ohjaavat symbolien järjestystä viestinnässä. Tämä määrittää koodin riippumatta symbolien luonteesta, olivatpa ne kirjaimia, äänteitä, pisteitä ja viivoja, DNA:n emäksiä, aminohappoja, hermoimpulsseja tai mitä tahansa. Koodit ilmaistaan yleensä binaarisina suhteina tai geometrisina vastaavuuksina tietyn alueen ja vastinealueen välillä; jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan kartoituksesta. Esimerkiksi kansainvälisessä Morse-koodissa 52 symbolia, jotka koostuvat pisteistä ja viivoista, kartoitetaan 52 symboliin aakkosten, numeroiden ja välimerkkien joukossa; tai geneettisessä koodissa 61 RNA-alueen mahdollisesta kolmikosta kartoitetaan joukkoon, jossa on 20 polypeptidien vastinealueen symbolia. Solujen välisessä viestinnässä alueet ja vastinealueet ovat signaalimolekyylejä ja niiden reseptoreita, ja koodi on kuin DNA:n ensimmäisen tason koodin emästen paritussäännöt – yksinkertainen sääntö yhteensopivien molekyylien pintojen välillä. Geneettisen koodin sääntöihin perustuvassa viestinnässä ei ole kaksoismerkityksiä: viestinnän perusinformaatio, joka noudattaa Shannonia toisen teoreeman mukaisesti, on kaikki keskittynyt vuorovaikuttaviin molekyylipintoihin. Tämä tekee viestinnästä yksiselitteistä." (The Touchstone of Life: Molecular Information, Cell Communication and the Foundations of Life, Werner R. Loewenstein, Oxford University Press, 1999)
Koodin algoritminen luonne: DNA:n ja proteiinisynteesin ihmeellinen yhteys
DNA:n toiminta genetiikan perusyksikkönä on paljon enemmän kuin pelkkä kemiallinen prosessi – se on pohjimmiltaan ohjelmallinen ja algoritminen järjestelmä, joka muistuttaa monimutkaisinta ihmisen tuntemaa teknologiaa. DNA:n ja proteiinisynteesin välinen suhde toimii kuin tietokoneohjelman ja sen suorittaman prosessorin välinen vuorovaikutus.
Franklin M. Harold kuvaa tätä tarkkuutta ja järjestystä seuraavasti:
"DNA kantaa geneettistä spesifisyyttä... Geneettinen informaatio virtaa lineaarisesti DNA:n emäsjärjestyksestä proteiinien aminohappojärjestykseen. Yhtäläisyys kirjainten ja sanojen kanssa on ilmeinen... Tieto siirtyy algoritmeihin perustuvan kommunikointiteorian periaatteita hyödyntäen."(The Way of the Cell, Franklin M. Harold, Oxford University Press, 2001)
DNA: Algoritmien ohjaama ohjelmisto
DNA:n emäsjärjestys (A, T, G, C) toimii ikään kuin ohjelmointikielenä, joka ohjaa elämän perusprosesseja. Tämän analogian mukaan DNA on:
Ohjelmisto: DNA:n järjestys sisältää ohjeet, jotka ohjaavat solujen toimintoja ja ylläpitävät elämää.
Algoritmit: Ohjeiden noudattaminen tapahtuu vaiheittain, täsmällisten sääntöjen ja järjestelmien mukaan, aivan kuten algoritmit ohjaavat tietokoneohjelmia.
Miten algoritmit toimivat DNA:ssa?
DNA:n algoritminen luonne on ilmeinen seuraavissa biologisissa prosesseissa:
Proteiinisynteesi
DNA:n ohjeet kopioidaan lähetti-RNA:han (mRNA) transkriptioprosessissa. mRNA:n sisältämä koodi luetaan ribosomilla, joka kääntää sen aminohappoketjuksi. Tämä tapahtuu tarkkojen sääntöjen mukaisesti, joita voidaan verrata algoritmeihin:
Transkriptio: RNA-polymeraasi avaa DNA:n kaksoisjuosteen ja kopioi tiedon mRNA:ksi.
Translaatio: Ribosomi lukee mRNA:n koodin kolmen emäksen jaksoissa (kodoneissa) ja tuottaa sen perusteella proteiineja.
Tässä videossa Erno Tossavainen selittää proteiinisynteesin pääpiirteet:
Säätelyjärjestelmät
DNA sisältää valtavan määrän säätelyelementtejä, kuten promoottoreita ja enhanssereita, jotka ohjaavat geenien ilmentymistä. Näitä säätelyelementtejä voidaan verrata ohjelmointikoodin ehtolauseisiin ("if-then" -sääntöihin):
Tietyt geenit aktivoituvat vain tietyissä olosuhteissa, kuten lämpötilan, ravinnon tai hormonien vaikutuksesta.
Säätelyjärjestelmät varmistavat, että solut tuottavat proteiineja oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.
Virheenkorjaus
DNA:n replikaatioprosessi sisältää virheenkorjausmekanismeja, jotka toimivat algoritmisesti:
Replikaatiokoneistot, kuten DNA-polymeraasi, tunnistavat ja korjaavat kopiointivirheet.
Tämä lisää tarkkuutta ja minimoi virheistä johtuvat mutaatiot.
DNA:n tiedonhallinta: Ohjelmisto ja laitteisto
DNA on ohjelmisto, mutta se tarvitsee toimiakseen fyysisiä laitteita, kuten ribosomeja ja RNA-polymeraaseja, jotka suorittavat sen sisältämät ohjeet. Haroldin mukaan DNA:n ja proteiinisynteesin järjestelmä hyödyntää viestinnän teoriaa:
"Yhtäläisyys kirjainten ja sanojen kanssa on ilmeinen... Tieto siirtyy algoritmeihin perustuvan kommunikointiteorian periaatteita hyödyntäen."
Tämä tarkoittaa, että DNA:n koodi ei ole vain symbolista, vaan sillä on selkeä kausaalinen rooli solujen toiminnassa. DNA:n "ohjeet" muuntuvat konkreettisiksi biologisiksi rakenteiksi ja toiminnoiksi, kuten proteiineiksi, jotka ylläpitävät elämää.
Joten onko DNA todellinen koodi vai ainoastaan metafora?
Bernd-Olaf Küppers on todennut, että DNA:n kieli ei ole pelkkä metafora, vaan se täyttää kirjaimellisen kielen määritelmän:
"Molekyyligeneettinen kieli ei ole vain metafora. Kuten ihmiskielellä, myös molekyyligeneettisellä kielellä on eräänlainen syntaksi. Yksinkertaisesti sanottuna DNA:lla on 'kielioppi', säännöt, jotka säätelevät tarkasti, miten sen sisältämät ohjeet muodostuvat ja toteutetaan."(Bernd-Olaf Küppers, Information and the Origin of Life, MIT Press, 1990)
Tämä kommentti korostaa, että DNA:n toiminta perustuu järjestelmällisiin sääntöihin, jotka muistuttavat ihmiskielen kielioppia. Küppersin mukaan tämä kieliopillinen rakenne tekee DNA:sta kirjaimellisesti koodatun viestinnän järjestelmän, ei vain analogian tai metaforan.
DNA:n algoritminen rakenne on saanut monet tutkijat vertaamaan sitä tietokonekieleen. Sara Imari Walker ja Paul C. W. Davies selittävät:
"Elävien järjestelmien kemiassa aine vastaa laitteistoa ja informaatio (esim. geneettinen ja epigeneettinen) ohjelmistoa."(The Algorithmic Origins of Life, Walker ja Davies, Royal Society Interface Focus, 2013)
He viittaavat siihen, että DNA ei vain näytä koodilta – se toimii täsmälleen kuten koodi, jossa ohjeet suoritetaan algoritmien mukaisesti. Tämä tekee geneettisestä koodista enemmän kuin pelkän analogian; se on kirjaimellinen ohjelma, joka ohjaa elämän toimintoja.
Richard Dawkins, evoluutioteorian vahva puolestapuhuja ja ateisti, on todennut DNA:n hämmästyttävän tietokoneenkaltaisen luonteen. Hänen mukaansa geenien toiminta muistuttaa selvästi ohjelmointikoodia. Kirjassaan River Out of Eden hän kirjoittaa:
"Geenien konekoodi on hätkähdyttävän tietokoneenkaltainen. Lukuun ottamatta eroavaisuuksia ammattitermistössä, molekyylibiologian julkaisujen sivut voisivat olla vaihdettavissa tietokoneinsinöörien julkaisujen sivujen kanssa."(River Out of Eden, 1995)
Tämä lainaus korostaa geneettisen koodin ja tietokonekoodin samankaltaisuutta. Dawkins huomauttaa, että molekyylibiologian ja tietokoneinsinöörien käyttämät käsitteet ja periaatteet ovat niin yhteneväisiä, että niiden tieteelliset julkaisut voisivat olla osittain vaihdettavissa. DNA:n sisältämät ohjeet eivät ole vain satunnaisia molekyylien ketjuja; ne toimivat täsmällisesti kuten tietokoneohjelma, joka ohjaa solujen toimintaa ja elämän prosesseja.
Tässä vielä lyhyt video, jossa Dawkins selvästi tunnustaa DNA:n olevan todellinen koodi:
Tämä ajatus DNA:sta todellisena tietokonekoodin kaltaisena informaationa nostaa jälleen esiin kysymyksen: voiko näin monimutkainen, järjestelmällinen ja toiminallinen koodi olla sattumanvaraisen prosessin tulos kuten Dawkins ja jotkut muut väittävät, vai viittaako se älykkääseen suunnitteluun?
DNA:n algoritmien vaikutus evoluutiokeskusteluun
DNA:n algoritminen luonne haastaa perinteisen darvinistisen evoluution, joka perustuu satunnaisiin mutaatioihin ja luonnonvalintaan:
Algoritmit eivät synny sattumalta: Ohjelmistokoodit ja algoritmit ovat ihmisen kokemuksen mukaan aina älykkään suunnittelun tulosta. Tämä viittaa siihen, että DNA:n järjestelmällisyys voisi myös olla älykkään suunnittelijan työtä.
Makroevoluution ongelmat: Monimutkaisten algoritmien syntyminen pelkästään satunnaisilla mutaatioilla on erittäin epätodennäköistä. Uusien eliömuotojen ja biologisten uutuuksien ilmaantuminen luonnossa herättää keskeisen kysymyksen: Mistä uusi biologinen informaatio ilmaantui? Tämä kysymys on keskeinen, koska uusien toiminnallisten rakenteiden, kuten proteiinien, elinten tai kokonaisen uuden lajin syntyminen, vaatii merkittävän määrän uutta informaatiota. Tällä hetkellä tunnetut evolutiiviset mekanismit, kuten satunnaiset mutaatiot ja luonnonvalinta, pystyvät toimimaan vain jo olemassa olevan informaation puitteissa. Tunnettujen evolutiivisten mekanismien luova voima ei näytä ulottuvan mikrotason evoluutiota pitemmälle.
Havainnollistetaan asiaa. Voiko polkupyörän rakennusohjeista luoda näitä ohjeita sattumanvaraisesti muuttamalla toimivan moottoripyörän rakennusohjeet tai jonkin aivan muun kulkuneuvon rakennusohjeista puhumattakaan? Merkittävät morfologiset ja rakenteelliset uudistukset vaativat uutta informaatiota eli uusia rakennusohjeita.
Kemiallisen evoluution ongelmat: Kemiallinen evoluutio on oletettu kehityskulku, joka tapahtui ennen kuin mitään elämää vielä oli maapallolla. DNA:n syntyminen kemiallisista komponenteista ilman älykkään ohjauksen väliintuloa on valtava haaste perinteiselle evoluutioteorialle. Kemiallinen evoluutio ei ole kyennyt selittämään uskottavasti, miten elottomasta aineesta olisi voinut syntyä toiminnallinen, informaatiota sisältävä koodi, joka noudattaa algoritmista logiikkaa. DNA:n olemassaolo edellyttää sekä koodia että järjestelmää, joka lukee ja tulkitsee sitä – tämä luo "kana vai muna ongelman", sillä molempia tarvitaan yhtä aikaa toiminnallisen kokonaisuuden syntymiseen.
Johtopäätös: Elämän algoritmien taustalla älykäs suunnittelu?
DNA:n sisältämä geneettinen informaatio on yksi luonnontieteiden suurimmista oivalluksista. Lähes kaikki luotettavat lähteet, tietokirjat ja tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että DNA:n toiminta muistuttaa hämmästyttävästi todellista koodikieltä. Tämä ei ole pelkkä analogia, vaan tieteellisesti vahvistettu havainto. DNA:n informaation järjestäytyneisyys, monimutkaisuus ja sen sisältämien ohjeiden tarkkuus ovat kiistattomia. Mutta voisiko tämä tieteellinen konsensus sisältää syvemmän merkityksen? Voisiko DNA:n havaittu älykäs suunnittelu viitata todelliseen Suunnittelijaan?
DNA:n kaksoiskierrerakenteen löytäjän Francis Crickin lausunnot ja teoriat tarjoavat syvällisen näkökulman siihen, miten voimakkaalta biologian tutkimushavainnot voivat vaikuttaa älykkään suunnittelun näkökulmasta. Hän kirjoitti vuonna 1988 kirjassaan What Mad Pursuit:
"Biologien täytyy jatkuvasti muistuttaa itseään siitä, että se mitä he tutkivat ei ole suunniteltu, vaan kehittynyt."
Tämä lausunto on merkittävä, sillä se paljastaa, että biologisten järjestelmien tutkiminen voi intuitiivisesti vaikuttaa älyllisen suunnittelun tuotteelta. Crick kuitenkin korosti, että tutkijoiden täytyy tietoisesti vastustaa tätä vaikutelmaa ja omaksua evoluution näkökulma.
Suunnittelusignaalin voima
Crickin huomio biologien tarpeesta "muistuttaa itseään" korostaa sitä, kuinka vahva vaikutelma suunnittelusta biologisissa järjestelmissä on. DNA:n ja solujen tutkiminen herättää kysymyksiä siitä, miten näin monimutkaiset ja järjestelmälliset mekanismit ovat voineet syntyä. Ajatus siitä, että biologien on tietoisesti torjuttava suunnittelun vaikutelma, vihjaa, että tämä vaikutelma on ensireaktio, jota evoluutioteoria yrittää haastaa.
Crickin lausunto kertoo myös hänen sitoutumisestaan naturalistiseen näkökulmaan, mutta samalla se paljastaa biologisen suunnittelun intuitiivisen voiman. Tämän suunnittelusignaalin vaikutus on niin vahva, että sitä vastaan on tietoisesti taisteltava. Se, mitä Crick kuitenkin päätyi lopulta teoretisoimaan on ristiriidassa hänen esittämänsä muistutuksen kanssa.
Ohjattu panspermia ja älyllisen suunnittelun vaikutelma
Crickin teoria ohjatusta panspermiasta liittyy läheisesti hänen skeptisyyteensä elämän kemiallista evoluutiota kohtaan varhaisen Maan olosuhteissa. Hän piti elämän syntyä pelkästään luonnollisista kemiallisista prosesseista äärimmäisen epätodennäköisenä. Tämä sai hänet ja Leslie Orgelin ehdottamaan, että elämän siemenet saattoivat olla peräisin kehittyneestä sivilisaatiosta, joka oli tietoisesti lähettänyt ne maahan.
Crickin ohjatun panspermian teoria korostaa, kuinka vaikea haaste elämän alkuperän selittäminen on, jos lähtökohtana on pelkästään naturalistinen evoluutio. Hänen omat epäilynsä varhaisen maan olosuhteiden kyvystä tuottaa elämää kertovat siitä, että hän tunnisti biologian monimutkaisuuden ja sen ilmeisen järjestelmällisyyden.
Jopa Richard Dawkins on maininnut ohjatun panspermian mahdollisuuden elämän alkuperän selityksenä. Tämä tapahtui vuonna 2008 dokumentissa Expelled: No Intelligence Allowed, jossa Dawkins keskusteli haastattelija Ben Steinin kanssa elämän alkuperästä. Keskustelussa Dawkins myönsi, että yksi mahdollinen skenaario voisi olla, että elämä sai alkunsa älykkään olennon suunnittelun kautta jossakin muualla universumissa, ja sitten tämä elämä kulkeutui maapallolle – esimerkiksi panspermian kautta.
Haastattelussa Dawkins sanoi, että jos elämä maapallolla on suunniteltua, suunnittelija olisi todennäköisesti ollut jonkin toisen planeetan kehittynyt olento. Tämän olennon täytyisi itse olla syntynyt evoluution kautta, ja tällainen skenaario voisi olla mahdollinen. Dawkins kuitenkin lisäsi, että tämä hypoteesi ei ratkaise kysymystä elämän alkuperästä universumissa, vaan siirtää ongelman toiseen paikkaan. Tämä lausunto herätti paljon huomiota ja vahvisti sen, kuinka valtava haaste elämän alkuperän selittäminen edelleen on nykyiselle tieteelle.
Vaikka Dawkins on vankka naturalisti ja ateisti, hänen avoimuutensa ohjatulle panspermialle osoittaa, että hän tunnistaa elämän alkuperän käsittämättömän monimutkaisuuden. Hänen lausuntonsa heijastaa sitä, miten voimakas vaikutelma älykkäästä suunnittelusta voi olla, vaikka hän pyrkii kytkemään sen naturalistiseen kontekstiin.
Mitä tämä tarkoittaa?
Crickin näkemykset vahvistavat, että biologisten järjestelmien monimutkaisuus ja järjestelmällisyys herättävät väistämättä kysymyksiä suunnittelusta. Vaikka Crick itse oli ateisti, hänen omat teoreettiset ratkaisunsa, kuten ohjattu panspermia, ja hänen varoituksensa suunnittelusignaalin voimasta osoittavat, että elämän alkuperän selittäminen ilman minkäänlaista älyllistä tekijää on valtava haaste.
Tämä herättää filosofisen ja tieteellisen pohdinnan: jos vaikutelma älyllisestä suunnittelusta on niin vahva, että sitä vastaan on tietoisesti taisteltava, voisiko tämä vaikutelma sittenkin heijastaa todellisuutta? Onko DNA:n ja solujen monimutkaisuus merkki todellisesta suunnittelijasta, jota ei tulisi sulkea pois a priori -oletuksena?
DNA:n algoritminen luonne on merkki äärimmäisestä järjestyksestä ja täsmällisyydestä, joka hallitsee elämää. Se ei ole vain passiivinen tietovarasto, vaan aktiivinen järjestelmä, joka ohjaa biologisia prosesseja kuin hyvin suunniteltu ohjelmisto.
Tämä viittaa siihen, että DNA:n koodin alkuperä on älykäs ja suunniteltu, sillä luonnolliset prosessit eivät kykene tuottamaan näin monimutkaisia ja täsmällisiä järjestelmiä. Franklin M. Haroldin rinnastus kommunikointiteorian periaatteisiin vahvistaa tätä käsitystä ja avaa uusia näkökulmia elämän alkuperän tutkimukseen.
DNA:n geneettinen koodi ei ole ainoastaan biologian perustavanlaatuinen komponentti, vaan se on myös todiste elämän syvällisestä järjestäytyneisyydestä. Se yhdistää biokemian ja informaatioteorian hämmästyttävällä tavalla, mikä herättää vaikutelman elämän ja luonnon järjestelmien tarkoituksellisesta suunnittelusta. Olipa DNA:n koodi luonnollisen kehityksen tai älykkään suunnittelun tulos, sen monimutkaisuus ja tarkkuus ovat biologisen tutkimuksen suurimpia mysteerejä.
Miksi ilmeistä on niin vaikea hyväksyä?
Voisiko ongelmassa hyväksyä suunnittelusignaalia merkkinä todellisesta älykkäästä suunnittelusta olla kyse jostain samankaltaisesta kuin aikoinaan alkuräjähdyksen suhteen.
Alkuräjähdysteoria kohtasi alun perin vastustusta juuri siksi, että se vaikutti viittaavan maailmankaikkeuden alkuun ja siten mahdollisesti yliluonnolliseen luojaan. Monille tieteentekijöille tämä implikaatio oli epämiellyttävä, koska se muistutti teistisestä maailmankuvasta. Vasta myöhemmin, kun todisteet, kuten universumin laajeneminen ja kosminen taustasäteily, kävivät kiistattomiksi, teoria hyväksyttiin laajalti osaksi tieteellistä konsensusta.
Mielenkiintoinen fakta alkuräjähdysteoriassa on se, että sen alkuperäinen muotoilija oli belgialainen katolinen pappi ja fyysikko Georges Lemaître. Hän esitti vuonna 1927 ajatuksen, jonka mukaan maailmankaikkeus laajenee ja sen alkuperä voidaan jäljittää äärettömän tiheään ja pieneen tilaan, jota hän kutsui "alkuatomiksi" (primeval atom). Lemaîtren teoria pohjautui Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian matemaattisiin sovelluksiin ja havaintoihin, kuten Edwin Hubblen tutkimuksiin galaksien loittonemisesta.
Lemaîtren teorian vastaanotto
Vaikka Lemaîtren teoria oli matemaattisesti perusteltu, se sai aluksi osakseen skeptisyyttä. Osa tiedeyhteisöstä, kuten Einstein itse, suhtautui siihen varauksella, osin siksi, että se vaikutti muistuttavan liikaa raamatullista luomiskertomusta. Einstein kuvasi Lemaîtren ideaa aluksi "huonoksi fysiikaksi", mutta myöhemmin muutti mieltään ja kehui teoriaa "kauneimmaksi ja tyydyttävimmäksi selitykseksi, mitä hän oli koskaan nähnyt".
Ideologinen vastustus
Teorian vastustus johtui osittain sen maailmankatsomuksellisista implikaatioista:
Materialistinen oletus: Monet tiedemiehet olivat tottuneet ajatukseen, että maailmankaikkeus on ikuinen ja muuttumaton (staattinen malli). Alkuräjähdysteoria rikkoi tämän käsityksen ja viittasi maailmankaikkeuden alkuun, mikä oli monille materialistisesti ajatteleville epämiellyttävä ajatus, koska se muistutti liikaa Raamatun luomiskertomusta.
Teistiset implikaatiot: Ajatus maailmankaikkeuden alusta sopi hyvin yhteen teististen näkemysten kanssa. Tämä sai jotkut pitämään teoriaa uskonnon tunkeutumisena tieteeseen, vaikka Lemaître itse korosti, että hänen teoriansa oli puhtaasti tieteellinen eikä uskonnollinen.
Lemaîtren oma näkemys
Lemaître itse oli tarkka siitä, ettei hänen tieteellistä työtään tulisi sekoittaa teologisiin tulkintoihin. Hän totesi usein, että hänen teoriansa kuvasi luonnollista prosessia eikä ottanut kantaa siihen, mitä oli ennen maailmankaikkeuden alkua tai mikä oli sen perimmäinen syy.
"Kun puhumme alkuatomista, puhumme fysiikasta. Meidän on erotettava tieteellinen tutkimus ja uskonnolliset kysymykset toisistaan."
Tämä on tärkeä erottelu, koska tieteellinen metodologia ja teknologia voi antaa meille tietoa maailmankaikkeudesta vain tiettyyn rajaan asti. Lemaîtren mukaan tiede ja uskonto toimivat eri alueilla ja vastaavat eri kysymyksiin: tiede tutkii luonnon toimintoja ja mekanismeja, kun taas uskonto keskittyy eksistentiaalisiin ja metafyysisiin kysymyksiin.
Vaikka niin monet asiat ympärillämme huutavat "suunniteltu!", ei missään luonnon rakenteessa lue Suunnittelijan kirjaimellista signeerausta. Havaitun suunnittelun alkuperän arviointi perustuu loogiseen päättelyyn, ei suoraan havaintoon. Se mikä päätelmä tuntuu meistä uskottavimmilta riippuu paljon maailmankuvastamme. On kuitenkin selvää, että monet tieteilijöiden tekemistä havainnoista kuten DNA:n informaatio ja alkuräjähdys ovat täysin johdonmukaisia teistisen maailmankuvan kanssa.
Alkuräjähdys ja suunnittelusignaali
Alkuräjähdysteorian historia osoittaa, kuinka tieteellisiä teorioita voidaan aluksi vastustaa niiden maailmankatsomuksellisten implikaatioiden vuoksi. Tämä muistuttaa nykyistä keskustelua DNA:n älykkäästä suunnittelusta:
Molemmissa tapauksissa tieteellinen havainto voi näyttää viittaavan järjestykseen, jonka jotkut tulkitsevat suunnittelun merkiksi.
Molemmissa tapauksissa vastustus johtuu usein pelosta, että havainto voisi vahvistaa uskonnollisia käsityksiä.
Lemaîtren esimerkki opettaa, että tiede ja maailmankatsomus voidaan erottaa, ja että tieteelliset teoriat ansaitsevat tulla arvioiduiksi omilla ansioillaan, eivät niiden filosofisten tai teologisten implikaatioiden perusteella.
Eli mikä on tarinan tärkein opetus? Tutkijoiden keskuudessa vallitsee huomattava maailmankuvalliset rajat ylittävä konsensus, jonka mukaan DNA on todellinen koodi. Koodi on merkityksellistä ja funktionaalista informaatiota eli kieli. Ihmiskunnan universaali jaetun kokemuksen mukaan tarkoituksenmukaista ja monimutkaista informaatiota syntyy vain älyllisen ajatustoiminnan seurauksena. Looginen johtopäätös: DNA:n on suunnittelut Älykäs Mieli. Se mikä tämä kaiken takana oleva Äly on jääköön avoimeksi kysymykseksi, sillä tieteellinen data antaa meille vain johtolankoja, mutta lopullinen vastaus edellyttää laajempaa pohdintaa, joka ylittää luonnontieteen rajat. Tämä kysymys kutsuu meitä tutkimaan todellisuuttamme syvemmin ja monipuolisemmin.
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
Lähteitä:
Starr, Cecie ja Taggart, Ralph. Cell Biology and Genetics. Wadsworth Publishing, 1995.
Clayton, Julie ja Dennis, Carina. 50 Years of DNA. Palgrave Macmillan, 2003.
Loewenstein, Werner R. The Touchstone of Life: Molecular Information, Cell Communication and the Foundations of Life. Oxford University Press, 1999.
Harold, Franklin M. The Way of the Cell: Molecules, Organisms, and the Order of Life. Oxford University Press, 2001.
Küppers, Bernd-Olaf. Information and the Origin of Life. MIT Press, 1990.
Walker, Sara Imari ja Davies, Paul C.W. The Algorithmic Origins of Life. Interface Focus, 2013.
Dawkins, Richard. River Out of Eden: A Darwinian View of Life. Basic Books, 1995.
Crick, Francis. What Mad Pursuit: A Personal View of Scientific Discovery. Basic Books, 1988.
Expelled: No Intelligence Allowed. Ohjaus Ben Stein. Premise Media Corporation, 2008.
Meyer, Stephen C. Signature in the Cell: DNA and the Evidence for Intelligent Design. HarperOne, 2009.
Marshall, Perry. Evolution 2.0: Breaking the Deadlock Between Darwin and Design. BenBella Books, 2015.
Crick, F. H. C., & Orgel, L. E. Directed Panspermia. Icarus, 1973.
Comments