Hei! Kun piirtää, maalaa, opiskelee ja miettii paljon muodostuu kuvantekijälle useimmiten jonkinlainen oma metodi piirtää ja maalata. Ei välttämättä, mutta taiteen tekemisen tavoite ei ole noudattaa orjallisesti tiettyä menetelmää. Järkevä kuvantekijä etsii parhaita käytäntöjä ja soveltaa niitä. Oma temperamentti ja mieltymykset voivat luonnollisesti vaikuttaa oman metodin muotoutumiseen.
Onko minulla oma metodi? On ja ei. Yritän tehdä kuvia periaatekeskeisesti, jolloin tarkassa toteutustavassa on melko paljon joustoa. Joskus taas saatan noudattaa tarkasti tiettyä menetelmää. Näin on esimerkiksi silloin kun palaan perusteiden perusteisiin. Joskus on hyödyllistä asettaa tarkat rajat maalaus- tai piirustusprojektille.
Milloin on oman metodin aika?
Varsinkin aloittelija ja tekijä, joka ei vielä hallitse hyvin perusteita tarvitsee rajoja ja hyötyy tietyn menetelmän uskollisesta seuraamisesta. Syy on yksinkertainen. Ymmärrys, kokemus ja osaaminen eivät vielä salli aloittelijan käyttää omaa luovuutta, mikäli tavoitteena on saada aikaiseksi hyvältä näyttävä teos. Maalari ja taideopettaja Kevin Murphy kertoi erään kerran sanoneen jollekin oppilaalleen, jolla oli teoksesta oma mielipide, että "kuka on antanut sinulle luvan omaan mielipiteeseen?". Voi kuulostaa vähän tylyltä kommentilta, mutta siinä piilee suuri viisaus. Kevin opettaa raakaa tekniikkaa ja kun on kyse raa'an tekniikan harjoittelusta on tarkan menetelmän seuraaminen oppimisen tehokeino. Ja lisäksi selvästi vähemmän kokeneemman tai taiteilijan, jolla on selkeästi vähemmän osaamista ei pitäisi kuvitella tietävänsä paremmin kuin itseään osaavampi ja kokeneempi tekijä. Tässä lajissa tarvitaan tiettyä nöyryyttä silloin kun tekninen puoli halutaan hioa todella hyvin kuntoon. Ja jos haluaa tehdä mestariteoksia, sitten ehkä vielä enemmän.
Harrastelijoiden luomishimot muodostuvat helposti oppimisen esteeksi, koska luovaa energiaa voi olla vaikea hillitä ja keskittyä sen sijaan siihen, mikä sillä hetkellä auttaa menemään taiteilijana eteenpäin. Ja mikä se yleensä on? Omien heikkojen kohtien vahvistaminen. Ja mikä voikaan olla ärsyttävämpää kuin vahvistaa omia heikkouksia? En ainakaan itse teen niin mielelläni vaan mieluummin teen sitä mikä on helppoa ja kivaa. Näin ei oppimista tapahdu. Ainoa kehitys mitä voi odottaa on tehokkuus siinä minkä jo hallitsee.
Ja tosiasia on se, että olen osaamiseltani siinä rajoilla, että onko vapauksien ottaminen kovin järkevää. Olen siinä rajoilla. Tosiasia on, että käytännössä on hyvä sallia vähän joustoa maalausten ja piirustusten toteutustavassa silloinkin kun käytössä on tarkasti määritelty metodi. Muussa tapauksessa taiteenharrastajia olisi luultavasti paljon vähemmän. Kaikkien temperamentille ei vain sovi supersystemaattinen ja äärimmäisen tarkasti rajattu tapa harjoitella kuvataidetta. Jos kuvataiteen oppimiseen sisältyy isojen psykologisten muutosten vaatimus niin on selvää, että vähiin jää ne, jotka haluavat omaa ajatusohjelmointiaan sörkittävän. Kuitenkin väistämättä teknisen osaamisen kehittäminen tulee vaatimaan useimmilta meistä myös tiettyjen henkisten ominaisuuksien kehittämistä. Esimerkiksi kärsivällisyys ja pysähtymisen taito ovat superoleellisia ominaisuuksia.
Tältä pohjalta on hyvä siirtyä tarkastelemaan joitakin käyttämiäni metodeja.
Okulaarinen piirustusmenetelmä
Okulaarinen piirustusmenetelmäni ammentaa tärkeimmät vaikutteensa impressionistisesta metodista. Kutsun tätä menetelmääni joskus väritysmenetelmäksi, koska siinä piirustus rakennetaan värittäen ilman ääriviivapiirustusta. Oikea kuva syntyy kun kuva-alueen eri kohdat on väritetty oikeisiin tummuuksiin. Toki myös rajojen pehmeydet/terävyydet ja valöörialueiden muodot täytyy tehdä oikeanlaisiksi.
Toisaalta väritysmenetelmä on vähän harhaanjohtava nimitys, koska juuri ääriviivavetoista lähestysmistapaa kutsutaan väritysmetodiksi. Tämä johtuu siitä, että piirustus, joka alkaa ääriviivaluonnoksella on kuin lasten värityskirjojen väritystehtävä, mutta värityskuva kehitellään vain paljon pitemmälle. Klassinen Bargue-kopio on erinomainen esimerkki tällaisestä aikuisten väritys tehtävästä. Paitsi klassinen maalari Darren Rousar on sanonut, että hän opettaa Bargue-metodia ensisijaisesti vain lapsille, koska litteän jäljentäminen on tietyssä mielessä melko alkeellista puuhaa. Hyvä muistutus taas siitä millaisessa maailmassa klassiset taitelijat, opettajat ja opiskelijat elävät.
Nykyään kun joku nuorukainen kopioi valokuvan ja tekee fotorealistisen piirustuksen sitä ihmetellään, mutta kyseessä on vasta alkeistaso klassisesta näkökulmasta. En sano tätä sillä, että fotorealistisessa kuvien kopioimisessa olisi mitään väärää. Se on oikeastaan se mitä jokaisen piirtäjän pitäisi ensin opetella hallitsemaan. Siltä pohjalta on hyvä lähteä kehittämään osaamista. Nykyään taiteen yleiset standardit ovat mitä ovat, niin alkeistasoa saatetaan pitää mestaritasona. On aika herätä todellisuuteen! Mestariteokset ovat aivan toisella tasolla.
Oli miten oli, tässä vaihekuvina piirustus, joka syntyi okulaarisella 'väritysmetodilla'.
Omassa okulaarisessa menetelmässäni piirustus alkaa suoraan värittämisestä. Ei mitään pohjapiirustusta.
Toinen huomionarvoinen piirre tässä okulaarisessa metodissa on se, että yritän työstää piirustusta kokonaisuutena hyppien sinne tänne, paikasta toiseen. Miksi sitten väritin osan taustasta jo näin pian tavoitetummuuteen? Se on valööriankkuri- ja vertailukohta. Kun tiedän miten tumma tummin tumma on, voin hyödyntää sitä muiden valöörien säätämisessä kohdalleen. Tästä eteenpäin piirustus jatkuikin hyppivällä menetelmällä pitäen ison kuvan kokoajan silmissä ja mielessä.
Tässä kohtaa piirustus alkoi olla mielestäni riittävän valmis demonstraatiokäyttöön. Piirustusta olisi voinut toki vielä jatkaa jos siitä olisi halunnut täydellisemmän jäljennöksen. Jos piirtäjänä suoriudut kuvan jäljentämisestä edes tällä tasolla niin voidaan puhua alkeiden hallinnasta. Mutta alkeet on mahdollista myös täydellistää eli ei kannata lopettaa perusteiden harjoittelua jos onnistunut kerran. Osaaminen on sitä, että pystyy johdonmukaisesti toimimaan korkealla tasolla.
Okulaarinen maalausmetodi
Artikkelin alussa on yhden maalaukseni alku ja loppu. Aloitin kyseisen maalauksen ääriviivaluonnoksella, mitä harvemmin nykyään teen. Yritän tulla okulaarisemmaksi ja okulaarisemmaksi eli impressionistiksi. Tai ainakin nautin impressionistisen metodin tutkimisesta. Silti välillä on mukava kokeilla jotain muuta. Otetaan tähän nyt kuvia ja ajatuksia okulaarisesta metodistani.
Perusidea on suunnilleen sama kuin aiemmas piirustusmenetelmässä. Usein aloitan maalaten massoilla, isolla pensselillä ja täydellä paletilla. Tällä kertaa tein yksivärisen pohjamaalauksen maalaten massoilla aiheen visuaalisen ytimen. Tein tämän maalauksen yhdelle kurssille demonstraatioksi ja siinä luultavasti syy siihen, miksi en hyökännyt maalauksen kimppuun heti täydellä väripaletilla. Onkin hyvä tiedostaa se, että opiskeluvaiheessa maalausprosessia voidaan jakaa osiin eri tavalla kuin silloin kun ollaan tosi toimissa eli tehdään omaa taidetta. Oppilaan on helpompi omaksua taito kun se on jaettu sopiviin osiin ja joitakin osia harjoitellaan eristetysti.
Tässä vielä kuva mallikuvasta, jossa jäljelle on jätetty visuaalinen ydin, ainakin suunnilleen.
Visuaalisen ytimen jälkeen aloin lisätä teokseen väriä.
Tässä maalausprosessin muutama avainvaihetta kuvasarjana.
Okulaarisen maalausmetodin perusidea on maalaaminen ison kuvan kautta ja massoilla. Maalaus tarkentuu vähitellen kunnes se saavuttaa tavoitellun resoluution. Hyvän maalauksen ei tarvitse olla resoluutioltaan valokuvantarkka, mutta tarkka sen täytyy olla. Tarkkuuden täytyy vain kohdistua oikeisiin uskottavuuden kannalta olennaisiin asioihin kuten valööreihin ja rajoihin sekä mittasuhteisiin ja muotoihin. Rento isolla pensselillä ja impressionistisellä silmällä maalaaminen ei ole huolimatonta maalaamista. Tätä asiaa ei aina käsitetä oikein. Rentouden ja vapauden salaisuus on helppo käsittää väärin. Todellisuudessa uskottava rentous ja vapaus perustuu tarkkaan kontrolliin ja kovaan harjoitteluun.
Iloitaan okulaarisesta kuvien tekemisestä!
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
Comments