Hei! Perfektionismi on kuin kaksiteräinen miekka. Toisaalta se voi auttaa meitä saavuttamaan huippusuorituksia ja asettamaan itsellemme korkeita tavoitteita. Toisaalta se voi ajaa meidät uupumukseen, itsekritiikkiin ja loputtomaan epäonnistumisen pelkoon. Löytämällä tasapainoisen näkemyksen perfektionismista voimme nauttia perfektionismin eduista välttäen sen ansat.
Perfektionismin kaksi puolta
Adaptiivinen perfektionismi: Tämä terve perfektionismi voi rohkaista meitä venyttämään itseämme ja asettamaan haastavia tavoitteita. Tällaiset perfektionistit näkevät oppimisprosessin arvoisena itsessään ja suhtautuvat virheisiin mahdollisuuksina oppia ja kasvaa. Adaptiivinen perfektionismi on siis myönteinen voima ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että pyrkii käyttämään koko potentiaalinsa.
Maladaptiivinen perfektionismi: Tämä epäterve perfektionismi voi johtaa siihen, että me tunnemme jatkuvaa painetta olla virheettömiä ja pelkäämme voimakkaasti epäonnistumista. Tämä voi estää meitä ottamasta riskejä, kokeilemasta uusia asioita tai edes aloittamasta projekteja pelon vuoksi.
Tasapainon saavuttaminen
Käytännössä perfektionismin pitäminen oikeilla raiteilla ei ole aina niin helppoa. Oma ajattelu voi helposti kieroutua ihan vain omien virhepäätelmien seurauksena tai sitten ulkoisista paineista johtuen. Esimerkiksi taiteilija, joka pyrkii elättämään itsensä taiteella voi kilpailupaineen takia alkaa yrittää puskea itseään yli realististen tavoitteiden rajan. Kaikissa meissä on paljon potentiaalia, mutta ei rajattomasti. Olosuhteiden muuttuessa tarpeeksi haasteellisiksi on helppo ajautua tilaan, jossa stressi värittää omaa ajattelua ja vaikuttaa omaan toimintaan. Seurauksena tästä voi olla epäterve perfektionismi.
Toisaalta on yhtä helppoa ottaa liian rennosti, jolloin omat standardit laskevat alle sen mihin todellisuudessa pystyisi. Sopivina annoksina täysi irti päästäminen kontrollista voi olla hyväksi, mutta pitemmän päälle se ei luultavasti tee hyvää ihmisen psyykelle. Voiko jatkuva tietoinen alisuorituiminen olla hyväksi ihmisen itsekunnioitukselle? Terve eli adaptiivinen perfektionismi auttaa taiteilijaa kehittymään sekä taiteilijana että ihmisenä.
Mutta miten asiassa voisi säilyttää tasapainoisen näkemyksen? Tässä joitakin vinkkejä.
Itsetuntemus: Ensimmäinen askel on tunnistaa oma perfektionismin tyyppi. Kysy itseltäsi: "Tavoittelenko korkeita standardeja nauttien matkasta, vai pelkäänkö jatkuvasti epäonnistumista ja kritiikkiä?" Tunnistaessamme omat taipumuksemme voimme alkaa työskennellä kohti tasapainoisempaa lähestymistapaa.
Itsemyötätunto: Opettele olemaan armollinen itsellesi. Virheet ovat osa inhimillistä kokemusta ja niistä voi oppia. Muuta sisäistä puhettasi harjoittelemalla puhumaan itsellesi kuin puhuisit rakkaalle ystävälle eli myötätuntoisesti.
Säilytä tässäkin silti tasapaino. Aito rakkaus ja myötätunto eli mitään vaaleanpunaista aivan kaikkea syleilevää pehmonalle -tunnetta. Ei ole tervettä hyväksyä itsessään kaikkia puutteita, koska jos niin tekisi niin miten voisi kokea tarvetta edistyä missään. Jos kaikki mitä tekee tai on tekemättä on aina vain ok ja hyvää niin silloin omassa todellisuudessa ei ole minkäänlaisia standardeja. Jos standardeja ei ole, ei ole mitään syytä tehdä yhtään mitään millään tietyllä tavalla. Ennemminkin täytyy olla kärsivällinen omia puutteitaan kohtaan niin, ettei aseta itselle epärealistisia tavoitteita. Mutta tavoitteita täytyy olla, muuten ei tapahdu mitään.
Myös virheiden uudelleenmäärittely on hyvä ajatustyökalu. Ajattele teostesi virheitä keskeneräisyytenä. Keskeneräistä teosta ei voi tuomita epäonnistuneeksi. Itsemyötätuntoon liittyy tietynlainen taustalla oleva hyväntahtoisuus, joka ei toisaalta sivuuta virheitä, eikä myöskään tuomitse niistä itseä liian ankarasti. Itselle täytyy antaa mahdollisuus yrittää uudestaan luottaen omiin mahdollisuuksiin onnistua paremmin.
Todellinen itsemyötätunto on sitä, että näkee itsensä tasapainoisesti. Olisi rakkaudetonta sivuuttaa itsessään kaikki puutteet. Silloin riistäisi itseltä kehityksen mahdollisuuden ja onnistumisen ilon kokemukset. Vastaavasti liian ankara suhtautuminen itseensä voi lamaannuttaa ja riistää kaiken ilon taiteen tekemisestä.
Aseta realistisia tavoitteita: On hyvä asettaa korkeita tavoitteita, mutta on myös tärkeää, että ne ovat saavutettavissa. Aseta selkeät, mitattavat ja realistiset tavoitteet, jotka antavat sinulle mahdollisuuden onnistua.
Omaa osaamistaan ja kykyjään on hyvä testata, koska se voi auttaa tunnistamaan sen mihin todella pystyy ja mitkä tavoitteet ovat realistisia.
Perustesti kuvataiteessa on esimerkiksi se, että kuinka hyvin osaa jäljentää havaintoa. Sen avulla voi hyvin kartoittaa oman perusosaamisensa tason. Jos tehtävässä ei saavuta huomattavaa yhdennäköisyyttä voisi olla epärealistista alkaa tehdä taidetta työkseen (jos tavoite on tehdä uskottavaa esittävää taidetta). Ajatellaan, että tavoite olisi piirtää muotokuvia tilaustyönä. Tällaisessa tuotteessa yhdennäköisyys mallin kanssa täytyy olla huomattava, muuten voi olla vaikea myydä kyseistä palvelua. Tilaustyöpalvelun myyminen on nimittäin vaikeaa vaikka olisi hyväkin piirtäjä.
Osaan itse todistettavasti jäljentää havaintoa varsin tarkasti niin, että mallin ja kopion välillä ei ole mitään todella ilmeisiä poikkeamia. Ja silti myyntini tilaustöiden tekijänä oli varsin vähäistä.
Niinpä realistisesti ajatteleva taiteilija, joka haluaa tästä leipätyön itselleen tajuaa, että kyseessä on maratoni, jota varten täytyy ensin harjoitella melko pitkään ja intensiivisesti.
Tosin asia ei ole aivan niin yksiselitteinen. Jos onnistuu löytämään oman 'heimonsa' niin silloin riittää se, että oma tuotanto on juuri sellaista kuin oma 'heimo' odottaa. Kaikki eivät nimittäin odota taiteilijoilta klassista huippuosaamista.
Kannattaakin miettiä mikä on oma suhde tekniseen taituruuteen, koska se auttaa löytämään tasapainoisen tavan suhtautua omiin tuotoksiin. Jos tavoite ei alun alkaenkaan ole tulla perinteisellä tavalla taitavaksi tekijäksi niin silloin ei kannata ottaa stressiä perustaitojen kehittämisestä huippuunsa.
Pyydä palautetta: Joskus ulkopuolinen näkökulma voi auttaa meitä näkemään asioita selkeämmin. Keskustele tavoitteistasi ja saavutuksistasi ystävien, perheen tai kollegoiden kanssa.
Ilman ulkopuolista näkökulmaa voi myös käsitys omasta potentiaalista hämärtyä. Usein puhutaan siitä, että omille virheille ja puutteille voi sokeutua, mutta sama pätee omiin vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Joskus tiedon puutekin hämärtää oman näkemyksen. Ajattele, että uskoisit luontaisen lahjakkuuden vastustamattomaan ennaltamääräysvoimaan, mutta sitten sinulle selviäisikin, että monet tieteelliset tutkimukset osoittavat ja monien taiteilijoiden kokemukset, että ihmisessä onkin enemmän uuden oppimiskykyä kuin moni tietää. Tällainen tieto voisi mullistaa todellisuutesi ja auttaa sinua saavuttamaan oman todellisen potentiaalisi.
Muista, että olet enemmän kuin saavutuksesi: Arvosi ihmisenä ei riipu siitä, saavutatko kaikki tavoitteesi tai teetkö virheitä matkan varrella. Epäonnistumiset jossain työssä tai taidossa eivät tee kenestäkään vielä epäonnistujaa ihmisenä. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin kuvataide. On paljon arvostettavampaa esimerkiksi se, ihminen elää moraalisesti hyveellistä elämää kuin se, että hän osaa maalata täydellisiä teoksia. Epäterveessä perfektionismissa asioiden tärkeysjärjestys saattaa hämärtyä. Asioista, jotka eivät lopulta ole niin tärkeitä tulee elämän ja kuoleman kysymyksiä. Tarkoitukseni ei ole vähätellä kuvataiteen arvoa, mutta on tosiasia, että sitä ilmankin ihminen tulee toimeen. Toisaalta elämä täysin ilman esteettisen nautinnon kokemuksia ei välttämättä ole kovin tavoiteltava tilanne.
Johtopäätös
Perfektionismi voi olla voimavara, kun sitä käytetään oikein. Kun opimme tunnistamaan ja tasapainottamaan perfektionismin eri puolia, voimme nauttia korkeiden tavoitteiden tavoittelusta ilman ylivoimaisia paineita ja itsekritiikkiä. Tasapainon saavuttaminen edellyttää itsetuntemusta, itsemyötätuntoa ja jatkuvaa itsearviointia, mutta palkinto – terve itsetunto ja tyytyväisyys elämään – on sen arvoinen.
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
Tuo perfektionismin tasapainottelu on niin tuttua! Aina se fiilis, että vois tehdä vielä paremmin, mutta samalla pitäis muistaa olla itselleen armollinen. Se on kuin teräksen hiomista – aina haluaa saada sen täydelliseksi, mutta joskus pitää vaan hyväksyä, että hyvä riittää. Ootko muuten törmännyt japanilainen miekka-sivuun? Siellä on jotain maagista siinä, miten ne miekat on hiottu täydellisyyttä tavoitellen, mutta kuitenkin niissä on myös se luonnollinen virheettömyys. Millä keinoin sä löydät balanssin?